Layout by Julia E.

Monday, November 11, 2013

LSU -Tigers

Miljoona postausta jo jonottamassa julkaisua, miten tässä näin on taas päässyt käymään, noh parempi se varmasti kun jättää kertomatta. Viime viikko vierähi ihan kokonaan koulun parissa, oli niin monta testiä ja projektia saman aikaisesti, että siihen viikkoon ei paljon muuta mahtunut. Oon kyllä tyytyväinen Suomen koeviikko järjestelmään,  yksi koe yhdelle päivälle on mulle ainakin aivan tarpeeksi. Täällä niitä kuitenkin on yleensä kolme tai neljä samana päivänä. Koulujutut sikseen, nyt on kuitenkin kuntosali kortti hommattu, jospa se meinais että sais jotain aikaiseksikin. Ilmatkin kylmenee pelottavan nopeesti ja perjantaisissa koulun jalkapallo peleissä tarvitsee pukea jo takkiakin päälle. Ja nyt jos näistä pikaisista kuulumisista päästäis vielä aiheeseen.

LSU (Louisiana State University) on isoiso yliopisto täällä, ja se onkin monien senioreiden kohde High Schoolin jälkeen. Päivän ohjelmaan kuului ensin vähän kiertelyä tällä alueella ja siinä samassa tuli kyllä just sellanen olo et ihan kuin jostain leffasta kattois sitä yliopisto elämää. Mieleen tuli sillä samalla hetkellä, hei tännehän mä tuunkin mun lukion jälkeen. Se jääköön kuitenkinsuureksi kysymysmerkiksi vielä. Tais olla ihan vaan pieni päähänpisto siinä ihailun lomassa. Oon jo tottunut tähän jenkki elämään, ja siihen miten autolla mennään jokapaikkaan, ja tämä päivä olikin päinvastoin kävelemistä hirmunen määrä joten conssit oli aivan väärä kenkä valinta tälle päivälle. Seuraavana päivänäkin kävely tuntus vielä jaloissa.

PA260596
IMG_6948
Rakastan näitä puita täällä, niin isoja ja tollasia 'roikkuvia', meilläkun yleensä vaan näkee niitä tavallisia koivuja, mäntyjä ja kuusia. Nämä puut luo ihan oman tunnelman kaduille. Jatkettiin katsomaan Homecoming paraatia. Paraati sisälsi erilaisia autoja jotka oli koristeltu erilaisilla jutuilla jotenkin kuvaamaan LSU:ta, rekkoja täynnä iloisia yliopisto-opiskelijoita, hyvää fiilistä ja nauttimista vain tästä hetkestä. Paraatin jälkeen suuntasimme päivän kohokohtaan, LSU:n jalkapallo peliin. Amerikkalainen  jalkapallo kuuluu täällä useimpien elämään ja aika suuressakin osassa. Niimpä sille onkin pyhitetty iso oma stadium yliopisto kampukselta. Yleensä näitä pelejä on tullut seurattua ainoastaan telkkarista, mutta oli mahtavaa päästä kokemaan se tunnelma paikanpäältä. Päivän päätteeksi taisin vielä mainita: 'Tänne mä tuun vielä uudestaan.' Vaikka amerikkalaisen jalkapallon säännöt ei ole vielä ihan täysin mun mielessä on sitä kuitenkin ihan kiva seurata, joko sitten telkkarista tai paikanpäältä.
_MG_0930
_MG_0933
PA260610
PA260698
PA260701
PA260751
PA260772
PA260744
LSU:n oma Mike tiikeri. Onneksi tän ohelta löytyy ihan se maskotti versiokin, hah!
PA260761
PA260783
PA260848
PA260840
PA260819
PA260727

2 comments:

  1. Oih vau toivottavasti pääsen itekki viel kunnon peliin käymää näyttää hienolta:)

    ReplyDelete