Layout by Julia E.

Friday, September 13, 2013

New York day 2

Aamulla aikaisin herääminen ei ollut kovinkaan vaikeaa, arvatenkin kun tiesi mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Lähdettiin koko joukko bussilla samanlaiselle kiertoajelulle kuin edellisenä päivänäkin, mutta nyt suuntasimme Manhattanille. Käväistiin Wall Streetillä, josta matka jatkui lautalle ja pian olimmekin katselemassa maisemia mereltä käsin.

_MG_0783
Maisemat oli tosi upeat mereltä päin katsottuna. Vaikka keli oli taaskin hieman sumuinen, se ei menoa haitannut. Lautalta näki hienosti suurimmat  New Yorkin rakennuset, ja tietysti myös vapauden patsaan! Seuraava kohteemme olikin Brooklyn Bridge. Napsastiin muutamat valokuvat, ja matka jatkui taas vauhdilla seuraavaan paikkaan.
_MG_0758_MG_0853
Mentiin aika nopealla vauhdilla paikasta toiseen, ja nyt tätä kirjoittaessa ei tahdo edes muistaa mitä kaikkea kerettiinkään tekemään, mutta shoppailua ei voi unohtaa päiväjärjestyksestä. Seuraavat viisi tuntia vietettiinkin Sohossa shoppaillen. Kauppoja riitti silmän kantamattomiin, ja siinä innostuksessa juostiin suunnilleen jokainen kauppa läpi  ja viimeiseksi yritettiin etsiä vielä jotain ruokapaikkaa. No, se osoittautuikin aika hankalaksi, varsinkin väsymyksen painaessa päälle. Kyllähän te tiedätte et shoppailu on rankkaa, varsinkin tälläsille suomalaisille himoshoppailijoille, joten bussimatka sujuikin rauhallisissa merkeissä takaisin hotellille.

Seuraavana aamuna oli jokaisen aika lähteä omaan osavaltioon. Väsyneinä 3 aikaan aamulla lähdin lentokenttää kohti, nukuin melkeimpä jokaisen lennon ajan, niin paljon väsytti kahden päivän Nyki seikkaulut ja aikaero painoi päälle. Oli kuitenkin mahtavat pari päivää ihanassa kaupungissa. Erittäin hyvä aloitus vaihtovuodelle!

No comments:

Post a Comment